Ainetta se vain on

Lukion filosofianopettaja tarjosi meille aikoinaan mahdollisuuden kysyä jotain ihan oikealta filosofilta. Kyseessä oli luullakseni FETO:n "Kysy filosofilta" -konsepti.

Näsäviisaana uskisälykköpyrkyrinä muotoilin kysymykseni materialismista: Missä mielessä materialismia voi pitää materialistisena, jos nykytieteen käsitys on, että aine (materia) itse asiassa on energiaa tai aaltoliikettä tai ehkä jotakin ihan muuta? Olin siis oppinut hienon sanan "materialismi" ja jotain vielä hienompaa fysiikan tunnilla ja oikein hienosti osasin yhdistää oppimani kuin kunnon hikarin kuuluukin. Saamani vastaus oli taputus päälaelle ja jokseenkin intohimoton "fysikalismi"-käsitteen esittely.

Jos tahtoisimme tulkita pikku-Jaakkoa myönteisen kautta, voisimme ehkä ajatella, että sekavista motiiveistaan huolimatta hän oli havainnut käsitteiden palapelissään epäjohdonmukaisuuden, palan, joka oli liian pieni sitä aukkoa varten, joka sille oli kuvassa suunniteltu. Kenties löysin häivähdyksen jostakin tyhjyyden tunnusta.

Materian aineettomuus tulee fysiikan opiskelijoiden lisäksi vastaan heitä, jotka syventyvät marxilaiseen dialektiseen materialismiin. Materiassa on toki kyse aineesta tavallaan arkimielessäkin, mutta vähemmän puista ja kivistä ja ennemmin esimerkiksi junasta, höyrykoneesta ja Kehruu-Jennystä. Marxin materia koostuu todellisimmista asioista, niistä asioista, joilla on väliä, eli ihmisten todellisesta toiminnasta, tuotantosuhteista, valtasuhteista. Ihmisten yhteistoiminta ja työ on sitä dynaamisesti olemassaolevaa todellisuuden perusmateriaa, jota on tarkasteltava historiaa ymmärtääksemme.

Materian aineellisuus pakenee heitäkin, jotka opiskelevat Levinasia.  Myös Levinasin tutkima materia on arkikielen aineeseen verrattuna sitä, millä on enemmän väliä. Levinas puhuu materiaalisuudesta, joka on materiaakin materiaalisempaa. Hyperbolinen ilmaus sopisi ehkä Marxinkin ajatteluun siitä, mitä tuotantosuhteiden todellsuus on: se on materiaalisempaa kuin tiedemiesten tutkimat abstraktit aaltoliikkeet ja kvantit. Nuo aaltoliikkeet ja kvantit tulevat olemassaoleviksi eli todellisiksi vain sikäli kuin yhteiskunnalliset suhteet mahdollistavat niiden olemassaoleviksi tulemisen tieteessä, taiteessa, ydinvoimalassa.

Levinasilainen materiaalisuus sen sijaan ilmenee katseiden kohtaamisessa. Kun katson sinua silmiin, tulen vastatusten sellaisen materiaalisuuden kanssa, joka on ainetta akuutimpaa. Tulen vastatusten sellaisen kanssa, jolla "on enemmän väliä" kuin aineella. Tulen vastatusten sellaisen kanssa, joka näyttää olevan se, joka antaa aineelle merkityksen, materiaalisuuden. Omenan makeus on todellista, koska sinä voit syödä sen, koska voin poimia sinulle omenan.

Olet materiaalinen siinäkin mielessä, että olet äiti (mater). Sinun aineellinen ihosi vaikuttaa kohdulta, nahkapussilta, joka noppapusseista ja rahakukkaroista poiketen kätkee sisäänsä Toisen ihmisen. Voin yrittää aavistella tuota toista ihmistä ihosi aineellisuuden kautta, kuten voin yrittää arvailla lapsen olemusta odottavan äidin mahaa katsellen. Mutta todellinen merkityksesi onkin kätketty tuon materiaalisuutesi sisään, äidillisyyteesi silmissäni, joka on kaikkea fysikalistista materiaalisempaa, äidillisempää, velvoittavampaa, akuutimpaa.

Palatkaamme nuoren Jaakon luokse. Hänen tärkein ontologian opettelunsa tapahtuu jossain aivan muualla kuin filosofia-oppiaineen sisältöjen parissa. Se tapahtuu niissä törmäysten välyksissä, joissa hän opettelee toimimaan ja hengittelemään. Hän opettelee lähes epätoivon vimmalla intelligentsian kieltä päästäkseen ylös sosiaalisia portaita, joiden todellinen merkityksellisyys sijaitsee muualla kuin fysikalismin ja materialismin erossa. Se sijaitsee ihmisten välisissä suhteissa, puhetavoissa, ilmeissä, eleissä ja kosketuksissa. Se sijaitsee käytävillä kävelevissä piukeissa nahkapusseissa, jotka kätkevät sisäänsä selvittämättömiä salaisuuksia.

Jaakko