Metamusiikkia

Jostain syystä minua ovat usein aivan erityisesti viehättäneet sellaiset kappaleet, jotka on osoitettu suoraan kunnianosoitukseksi jollekin muusikolle, kappaleelle tai tyylisuunnalle. Niissä on jotain sellaista lapsekasta suoruutta, joka ei suvaitse tekotaiteellista nitkuttelua.

Tämä on minulle ehkä jonkinlainen salainen pahe, koska normaalisti ajattelen, että taiteen tehtävä on olla joka nivelestään sidoksissa elettyyn todellisuuteen, ja varoa kerrostumasta itse itsensä päälle. Samoin normaalisti ajattelen, että taiteen tehtävä on seilailla uusille vesille, ratkoa uusia saumoja, kaivaa uusia kuoppia, ja varoa lilluttelemasta omissa liemissä.

Näiden laulujen kanssa en osaa kuitenkaan olla möhimättä mehuissani. Saavat aikaan jonkin ihmeellisen sykähdyksen. Ehkä näissäkin on kuitenkin pohjimmiltaan kyse jostain yleisemmästä inhimillisestä, kosketetuksi tulemisen vaikutuksesta elämään, rakkaudesta?

Laittakaapa kommenttia tai viestiä, jos tulee mieleen muita musiikkia käsitteleviä kappaleita. Mulla on esimerkiksi sellainen epämääräinen olo, että on joitakin punk-kulttuuria ylistäviä punkbiisejä, mutten saa nyt mieleen muita kuin tuon Bad Religionin kappaleen.


Teppo Nuorva: Laulun vaunuissa
Asa: Hip hop hurraa

Nämä kappaleet muistuttavat toisiaan muutamassa suhteessa. Molemmissa laulun kertoja aloittaa muistelemalla omaa nuoruuttaan musiikkikulttuurin parissa, jotakin tai joitakin yksittäisiä käänteentekeviä elämyksiä. Kerronta on molemmilla sopivan suppeaa, mutta muutamat sanat saavat kylmät väreet selkäpiihin.

"Vuonna 76 tuli kirkkoon mies ja lapikkaat,
ja se lauloi ja se huusi Kala-Pekat, Ambomaat.
Taisi olla ääni Herran, yläkerran nimittäin,
se jonka kuulin."

"Ysärin puolvälis koukkuun jäin,
kun Murmurit Stoan katol keikalla näin: kato näin,
hei mitä täällä tapahtuu
läppä rupee lentää pienet mielemme vapautuu
sukkapipot pääs, villasukat mikissä"

Molemmissa kappaleissa on tärkeää nimenomaan tietty alakulttuuri, johon liittymisen myötä alkaa myös oma musiikinteko. Tämä alakulttuurin sisäinen symmetrisyys on ohjelmallisemmin esillä Asan kappaleessa, kun taas Teppo seilailee nuoruusmuisteloiden jälkeen yksilöllisemmille vesille.


Bad Religion: Streetkid named Desire

Tämä astuu askeleen poispäin musiikista. Kyse on enemmänkin kulttuurin vaikutuksesta kertojan elämään, tuesta murroksen aikana. Tämä aiheuttaa minulle silti samanlaisia viboja kuin yllämainitut.

"It was punk fifteen in the evening
and it was time to set the town on fire
I saw my boots and my hair as reflected in the mirror
reveal a streetkid named desire"


Plutonium 74: Radio menee ylös

Tämän kappaleen kohdalla en voi olla lopullisen varma aiheesta, mutta olen aina ajatellut, että kyse on musiikista. Tässä tapauksessa ei mistään tietystä artistista tai edes tyylisuunnasta, vaan ylipäätään musiikista.

"Onko se haju maku ehkä ääni
tuleeko se ulkoa vai keittiöstä,
komerosta, tuolin alta.
Naisen suu aukeaa
leivänpaahdin kohoaa ylös
sohva kohoaa ylös
naisen niskakarvat kohoaa."




Plutonium 74: Kasiolove

Tämä on varsinaisen sisältönsä puolesta mystisempi ja monikerroksisempi kuin edellinen. Mielestäni musiikin mystistä tenhoa ylistävä aspekti on kuitenkin muiden ohella voimakkaasti läsnä.

"Oli aika seurata
mielen syvyyksissä kytenyttä halua
Antaa suoniston paukkua
voimasta tuhannen volttia
Se oli kasiolove, ah
Kasiolove."
 

Jaakko Löytty: Mahalia Jackson

Löytyllä on monia musiikkia ylistäviä kappaleita, mutta tämä on yksi suorimmista ja suorasanaisimmista.

"Sinä laulat todeksi luvatun maan."

Onko kukaan tällaista koskaan yksinkertaisemmin ja tehokkaammin sanonut?


Jaakko