Oikeutettu väkivalta
Huomio: saattaa aueta vain kirjat lukeneille.
Taru sormusten herrasta sisältää muutamia moraalisesti arveluttavia viestejä, joista avaan tässä kahta toisiinsa liittyvää teemaa. Ilmeisempi niistä on sodan oikeuttaminen.
Se tapahtuu Sormusten herrassa fantasialle tyypillisesti vieraannuttamalla lukija vihollisesta. Vihollissoturit ovat epäinhimillisiä ja ällöttäviä örkkejä, joiden tappaminen tuntuu pääasiassa tyydyttävältä. Heidän johtajansa on vallanhimoinen ja kauhistuttava tyranni, joka ei arkaile käyttää väkivaltaa omiaan tai vihollisiaan vastaan päämääränsä saavuttamiseksi. Kysymykseksi jää, mikä olisi Sauronin näkemys omista motiiveistaan ja sodan kulusta, mikä olisi örkin näkemys hyvästä yhteiskunnasta, ja miksi se olisi vähemmän oikeutettu kuin hobittien, haltioiden ja ihmisten.
Kirjan kunniaksi on sanottava, että örkkien jutustelua sentään kuvataan muutamaan otteeseen, jolloin heidän kuvansa hiukan kirkastuu, ja tappamiseen tulee ripaus luonnollisempaa twistiä. Pääasiassa örkkien teurastus on kuitenkin hekottelun aihe. Sormusten herralla on sotapropagandan muoto.
Vähemmän ilmeinen moraalisesti arveluttava viesti koskee vallankäyttöä. Kirjan keskiössä seikkailee Gandalf, jolla on lukuisia nuoria ja joustavia, helposti manipuloitavissa olevia opetuslapsia, joille Gandalf ei aina kerro ihan kaikkea. Nuo nuoret seuraajat näyttäytyvät Gandalfin viisauden valossa oikeamielisinä ja hyveellisinä.
Tarinan kuluessa kohtaamme myös skeptisempiä henkilöitä, joilla on monesti paljon realistisempi ote keskimaan politiikkaan kuin Gandalfilla. He eivät niele purematta Gandalfin poliittisia näkemyksiä, koska heillä on itsellään iän tuomaa arvokasta jäykkyyttä, omaa inertiaa, tahtoa. He näyttäytyvät kirjassa typerinä, alhaisina ja paheellisinakin, harhautettuina.
Nuori ihminen on helposti karismaattisen johtajan johdateltavissa, kun taas vanhemmalla ihmisellä on voimakkaampi tahto ja näkemys asioiden oikeasta hoitotavasta. Kun kaksi tällaista näkemyksekästä ihmistä tapaa, ei ole mitenkään itsestäänselvää, kumpi heistä on oikeassa. Näin ei ole myöskään Sormusten herrassa. Gandalfin vastustajat esitetään heikkoina houkkina, vaikka lopulta velhon kantaa ei puolusta kuin joukko outoja onnenkantamoisia (ks. Osa 1).
Jaakko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.