Kohtalo ja sankaruus
Huomio: saattaa aueta vain kirjat lukeneille. Lisäksi sisältää paljastuksia tarinan sisällöstä.
Yksi Sormusten herran kantavia teemoja on kohtalo. Kohtalon läsnäolo kenties kertoo omaa tarinaansa Tolkienin mahdollisesti osittain uskonnollisesta missiosta. Väkevästi ja moraalisesti läsnä se on yhtä kaikki.
Kohtalon esiintuonti on paikoitellen jopa osoittelevaa. Gandalf viittaa voimakkaaseen luottamukseensa kohtaloon siellä täällä tarinan varrella, lähinnä kannattaessaan strategisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat lepäävän merkittävältä osin sattuman päällä. Lukijalle tulee mieleen, olisiko hänellä kenties tietoa ylemmän tason liikehdinnästä, pelaako hän kenties peliä, joka jää lukijaltakin pimentoon. Itse arvelen, että Tolkienin viesti ei ole tämä, vaan että Gandalfin luottamus hyveeseen, kohtaloon, ja maailmassa toimiviin väkevimpiin voimiin, on merkki Gandalfin viisaudesta: taistelu on voitettava täydellisesti tai sitten hävittävä. Ei saa tinkiä.
Luettelen suosikkikohtiani, joissa kohtalo tulee esiin.
1) Konnusta ei lähde liikkeelle kaksi hobittia, vaan neljä. Miksi? Samin typerän hölöttämisen takia! Tämä on hienointa: monessa kohtaa tarinaa hahmojen alhaiset päämäärät tai muut heikkoudet päätyvät palvelemaan hyvää. Neljän hobitin läsnäolo on aika tärkeä seikka sen kannalta, mitä tapahtuu kun Frodo ja Sam lopulta lähtevät omille teilleen.
2) Kun Rautapiha on vallattu ja Gandalf jutustaa julkisesti Sarumanin kanssa, eräs alhainen hahmo paiskaa alhaalla seisovaa joukkiota ensimmäisellä käteensä sattuvalla esineellä. Hölmö hobitti nostaa murikan ensimmäisenä, joutuu sen lumoihin, ja kielloista huolimatta tulee ottaneeksi yhteyden suoraan Mustaan torniin. Mikä alhaisista hölmöyksistä johtuvien sattumien ketju, joka vieläpä kytkeytyy edellä mainittuun sattumaan! Tapahtuman johdosta Sauron arvelee Sarumanin saaneen haltuunsa hobitin sormuksineen, eikä osaa varautua todellisuudessa käynnissä olevaan suunnitelmaan.
3) Sattumien kuningas on tietenkin se, jota tarinassa pohjustellaan pitkin matkaa. On nimittäin eräs, joka on jäänyt henkiin sankarien hellämielisyyden ansiosta, vaikka monen mielestä olisikin ansainnut kuolla. Aina kun aiheesta puhutaan, Gandalf puolustaa hylkiötä. Vieläpä hän kerran sanoo: moni, joka ansaitsisi elää, kuolee - onko sinulla valta antaa heille elämä takaisin? Älä siis jakele niin innokkaasti kuolemantuomioita. Tämä rääpäle taasen on lopun tärkeimmän ratkaisun kannalta täysin välttämätön - ja siinäkin tilanteessa juuri kokonaisena itsenään, alhaisuutensa
takia; ei siitä huolimatta. Sattuma lopulta ratkaisee koko sodan - sankarien tietoiset sankarteot ovat siinä suhteessa sivuosassa.
Kohtalo on kytköksissä myös siihen, miten koko tarinassa käsitellään sankaruutta. Sankari on nimittäin buddhalaisittain hän, joka ymmärtää kohtalonsa, ja tyytyy siihen - tai oikeastaan paremminkin
kestää kohtalonsa.
Aiheesta käydään Frodon ja Samin välillä keskustelu Cirith Ungolin nurkilla: on niitä seikkailuja, joihin sankari lähtee tietoisena ja seikkailun itse iloisesti valiten - hän seikkailee ja palaa loputa voittajana kotiin; ja sitten on niitä seikkailuja, joihin sankari joutuu, ja tietoisina kaikista vaaroista kulkee eteenpäin täyttäen juuri sen paikan, joka hänelle kuuluu, mutta pohjimmiltaan hän on kykenemätön kontrolloimaan kohtaloaan. Juuri tällaisia sankareita Frodo ja Sam ovat. Niitä iloisia seikkailuja on mukava kuunnella, mutta ne toisenlaiset seikkailut ovat oikeasti suuria, ja ne muistetaan, vaikka ne ovatkin usein synkkiä ja pelottavia.
Jaakko
